Bio
Luca Aquino on italialainen trumpetisti, jolla on omanlaisensa herkkä mutta moderni soundi. Se kumpuaa alunperin varsinkin rockista, ja Luca rakastaa ennen kaikkea melodioita, karttaa valmiita malleja ja virtuositeetilla briljeerausta; musiikissa ääni ja hiljaisuus ovat hänelle yhtä tärkeitä. Lucan sointi on ainutlaatuinen ja hän rakastaa soittaa erityisesti rakenteista vapaata musiikkia. Luca on opiskellut mm. Enrico Ravan ja Paolo Fresun johdolla – heidän kanssaan hän on myös esiintynyt paljon – mutta pääasiassa hän on itseoppinut.
Lucan ensimmäinen levy omalla nimellä oli v. 2008 ilmestynyt “Sopra le nuvole”, jonka tuotti Universal Music. Samana vuonna hänelle myönnettiin solisteille tarkoitettu “Massimo Urbani International Award”. Seuraavana vuonna Luca äänitti “Lunarian”, jolla hän saavutti ”Top Jazz Award for the best Italian Jazz musician” -tittelin. Sitten ilmestyi ”Amam, joka äänitettiin Skopjien muinaisessa turkkilaisessa kylpylässä. V. 2010 hän äänitti Mimmo Paladinon kanssa soolotrumpettiprojektinsa ”Icaro solo”, ja v. 2011 norjalaisen trion kanssa ”Chiaron”, jonka tuotti Paolo Fresun Tùk Music. Seuraavana vuonna konsertoituaan Jon Hasselin ja Enrico Ravan kanssa Manu Katché pestasi Lucan riveihinsä, mistä alkoi yhteinen maailmankiertue. Vuonna 2013 Luca päätti äänittää ensimmäisen akustisen levynsä “aQustico”, joka on tuonut hänelle ylistäviä arvosteluja. Uransa aikana Luca on ollut mukana yli sadalla levyllä, joiden genre vaihtelee jazzista hip hopiin, grungesta singer/songwriter-tyyppiseen musiikkin, jopa metalliin ja popiin sekä elokuvamusiikkiin. Em. “aQustico” oli v. 2013 Italian jazz-albumien Top 10:ssä ja Luca itse 3. sijalla Italian jazztrumpetistien listalla.
Viime vuosina Luca on ollut kiireinen omien julkaisujensa kanssa. Kesäkuussa 2014 näki päivänvalon ROCK 4.0, jolla Luca juhli nelikymppisiään. Vuonna 2015 hän julkaisi ”OverDOORS”-levyn, tribuutin kovasti ihailemalleen The Doorsille. ”aQustico Vol. II” julkaistiin vuonna 2017, ja samana vuonna tuli ulos myös UNESCO-projektin lopputuotos ”Petra”, jonka hän äänitti yhdessä Jordanian Ochestran kanssa. Toivuttuaan kaksi vuotta vaivanneesta kasvohalvauksesta Luca äänitti vuonna 2019 "Italian Songbookin", jonka ACT Music julkaisi samana vuonna. Italian Songbook sisältää jazz-versioita rakastetuista italialaisklassikoista kuten La Strada ja Deborah's Theme. Nyt työn alla on duo hanuristi Natalino Marchettin kanssa. Siinä välittyy hänen intohimonsa ja kunnioituksensa italialaisia mestareita kohtaan, Nino Rotasta ja Ennio Morriconesta aina Roberto Muroloon ja Luigi Tencoon, muun muassa.
"An amazing, gorgeous and poetry duo, full of energy and humanity." - Musica Jazz, IT