FIENG

Ossi Tanner

Bio

Helsingin Sanomat kutsuu häntä romanttiseksi taituriksi, Aamulehti ylistää hänen Beethoveniaan kuin kokeneen mestarin tulkinnaksi, Rondo Classic luonnehtii hänen soundiaan romanttisen uljaaksi. Lähes yksimielisesti ovat kriitikot nimenneet Ossi Tannerin (s. 1997) pianon runoilijaksi, jonka kosketus on yhtä aikaa painava mutta pehmeä, kirkas ja laulava, inspiroitunut ja mielikuvituksellinen – sanalla sanoen lyyrinen.Tämä ei ole mikään ihme, sillä niin musiikissa kuin elämässä Tanner havittelee syvällistä flow-tilaa ja tulkintojen vapaamielisyyttä.

Tampereen pianokilpailun vuonna 2017 voittanut Tanner vierailee säännöllisesti lähestulkoon kaikkien merkittävien suomalaisten orkestereiden solistina. Kapellimestarinimet ulottuvat Sakari Oramosta Joshua Weilersteiniin, Nicholas Colloniin ja Eiji Oueen, Klaus Mäkelästä Hannu Lintuun, Tarmo Peltokoskeen sekä Susanna Mälkkiin.

Tanner on tehnyt suuren vaikutuksen mm. Kuhmon, Turun, Naantalin ja Mäntän musiikkijuhlilla, Helsinki Seriösissä ja Lahden Sibelius-festivaalilla. Sinfonia Lahden residenssitaiteilijana vuonna 2018 hän muun muassa soitti yhden illan aikana Chopinin pianokonserton ja Brahmsin pianokvinteton. Tanner on esiintynyt soolokonsertein ja kamarimuusikkona yli kymmenessä Euroopan maassa, Israelissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa.

Tanner on Helsingin Ritarihuoneella järjestettävän Kamarikesä-festivaalin taiteellinen johtaja yhdessä Abel Puustisen ja Klaara Vasaran kanssa.

Tämä kaikki on tapahtunut pikavauhdilla. Tanner aloitti pianonsoiton kuusivuotiaana Sirpa Heikkilän tunneilla asuessaan Brysselissä. Silloin kun Tanner ei harjoitellut, hän kuunteli levyiltä romantiikan klassikkoja. Suomeen muutettuaan hän aloitti opinnot Junio Kimasella, jonka johdolla hän pääsi itsekin käsiksi lapsuutensa ääniraitaan. Kimanen myös tutustutti Tannerin legendaariseen Konstantin Boginoon, jonka tunneilla hän kävi Pariisissa. Michel Dalberto opetti Tanneria Pariisin konservatoriossa (CNSMDP). Tanner on opiskellut myös Pianoakatemiassa ja yksityisesti Paavali Jumppasella. Sibelius-Akatemiassa hän on opiskellut Matti Raekallion ja Erik. T. Tawaststjernan johdolla, ja New Yorkissa Manhattan School of Musicissa Dr. Marc Silvermanin johdolla.


"Solisti Ossi Tannerille konsertto antoi tilaisuuden briljantisti kiitävään bravuuriin, rajuun motoriseen irrotteluun ja joskus myös kimmeltävään unelmointiin."

Hannu-Ilari Lampila, Helsingin Sanomat 21.1.2023

"Tämä pianisti käsittelee soittimen keinovaroja vakuuttavan loogisesti, mihin hänen motoriset valmiutensa myös suovat yltäkylläiset mahdollisuudet."

Matti Asikainen, Jyväskylä Sinfonia, Keskisuomalainen 15.9.2021

"Tannerilla on sielunyhteys mielisäveltäjäänsä, ja hän lähestyi Chopinin pianismia juuri oikeasta kulmasta: antaen konserton laulaa pehmeästi huokaillen vailla minkäänlaista briljeerausta. Hän uppoutui nuoren säveltäjän intiimiin maailmaan vaistonvaraisesti.

Auli Särkiö-Pitkänen, Sibeliustalo, Etelä-Suomen Sanomat 22.2.2018

”Tämän romanttisen taiturin soitto säihkyi kaikkea vaadittavaa teknistä briljanssia, mutta mikä tärkeää, hänellä on kyky saada kosketuksensa laulamaan ja kantamaan kirkkaasti. Hänen runollisuutensa oli hienostuneen hallittua, ja samalla se synnytti nuorekkaan spontaanisuuden vaikutelman.”

Hannu-Ilari Lampila, Helsingin Sanomat  7.5.2017

"Tanner on muusikkona suuri kommunikoija, jolla on ainutlaatuinen kyky puhutella kuulijaa suoraan. Näillä avuilla mennään pitkälle!”

Harri Hautala, Aamulehti 6.5.2017

Videot

Keikat

August 8, 2024
Kamarikesä-festivaali 3. ja 8.-11.8.2024
Helsinki, Finland
Lisätiedot
February 22, 2024
Apollo Artistit @ G Livelab Tampere
Puutarhakatu 1, Tampere
Lisätiedot
February 21, 2024
Apollo Artistit @ G Livelab Helsinki
Yrjönkatu 3, Helsinki
Lisätiedot
February 27, 2024
Private Event
Helsinki
Lisätiedot
February 29, 2024
Aino Acktén kamarifestivaali: Ossi Tanner – pianon runoilija
Lyceumklubi, Rauhankatu 7 E, 00170 Helsinki
Lisätiedot
February 25, 2024
Kumpulan kamarikonsertit: Nuoret mestarit
Koskelan kirkko
Lisätiedot
December 7, 2023
Ossi Tanner, Seinäjoen ja Vaasan kaupunginorkesteri: Suomalaiset sävelhelmet
Seinäjoki-sali 7.12. / Vaasan kaupungintalo 8.12.
Lisätiedot
September 17, 2023
Hauhon musiikkijuhlat: Vieraana pianisti Ossi Tanner & Kamarikesä
Verkatehdas, Vanaja-sali, Hämeenlinna
Lisätiedot
September 15, 2023
RSO & Nicholas Collon & Ossi Tanner
Musiikkitalo, Helsinki
Lisätiedot
August 16, 2023
Ossi Tanner, Kokkolan SyysKamari 16.-19.8.
Lisätiedot
September 15, 2023
Ossi Tanner, RSO: Nicholas Collon & Ossi Tanner
Musiikkitalo, konserttisali, Helsinki
Lisätiedot
December 10, 2023
Ossi Tanner, Helsinki Seriös: Arto Noras & Ossi Tanner
Helsinki Sibelius-Akatemian konserttisali, Pohjoinen Rautatiekatu 9
Lisätiedot
August 3, 2023
Ossi Tanner, Kamarikesä 3.-5.8.
Ritarihuone (Ritarikatu 1), Helsinki
Lisätiedot
June 15, 2023
Ossi Tanner, Kangasala Classic 15.-18.6.
Kangasala
Lisätiedot
January 20, 2023
Ossi Tanner, HKO: Bruckner 9
Musiikkitalo, Helsinki
Lisätiedot
July 22, 2022
Ossi Tanner, Aino Acktén kamarifestivaali: Ystävät Lavalla
Karjalohjan Seuraintalo
Lisätiedot
May 14, 2022
Ossi Tanner, Tapiola Sinfonietta: Kamarimusiikkia Kappeleissa 2: Elämän koreus
Tapiolan kirkko
Lisätiedot
May 12, 2022
Ossi Tanner, Klubimatinea
Helsingin Suomalainen Klubi
Lisätiedot
June 9, 2022
Ossi Tanner, Midsummer Concert
Embassy of Finland in Israel
Lisätiedot
August 2, 2022
Ossi Tanner, Mäntän musiikkijuhlat
Serlachius-museo Gösta, Kivijärvi-sali
Lisätiedot
November 11, 2021
Ossi Tanner, PianoEspoo
Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali, Espoo
Lisätiedot
September 15, 2021
Ossi Tanner & Jyväskylä Sinfonia, Laulavan freskon paluu
Jyväskylän teatteritalo, Jyväskylä
Lisätiedot
April 8, 2021
Ossi Tanner: The Shoe Factory, Nikosia, Kypros
The Shoe Factory, Nikosia, Kypros
Lisätiedot
August 5, 2020
Ossi Tanner: Senaatintorin kesä
Senaatintorin terassi
Lisätiedot
September 2, 2020
Ossi Tanner: Tanner & Puustinen - Loisto
Café Sonck, Helsinki
Lisätiedot
August 27, 2020
Ossi Tanner: Kokkolan SyysKamari
Kokkola
Lisätiedot
November 20, 2020
Ossi Tanner: Amerikka, Tampereen Filharmonia & Michael Francis
Tampere-talo, Iso sali, Tampere
Lisätiedot
February 13, 2020
Ossi Tanner: Madetojan sali/Oulu Sinfonia/Oulu 13/2/2020
Madetojan sali/Oulu Sinfonia, Oulu
Lisätiedot

Seuraa